Case

TeaTiamo vibraattori

Kuva tulossa
Asiakas
TeaTiamo
Teatiamo Vibraattori on ensimmäinen Suomessa suunniteltu ja valmistettu puuvibraattori.

Asiakkaamme halusi puisen dildon sisälle vibraattorin ja mehän läksimme haastetta ratkomaan. 

Haasteena työssä oli designdildon kaareva muoto, jonka takia elektroniikkaa ei voinut asentaa yksinkertaisesti puukappaleen sisälle. Ratkaisuna päädyttiin tekemään vibraattori kahdesta osasta ja liimaamaan kappaleet toisiinsa ennen viimeistelyä ja pintakäsittelyä.

Kokeilimme ensin prototyyppiä pienen Arduino-pohjaisen levyn ja moottoriohjainproton kanssa. Kun totesimme ratkaisun toimivaksi teimme vibraattorin muotoa hyväilevän piirilevyn, jossa sulautettu ohjelmisto. 

Lisäksi vibraattorin hallintaan tehtiin kapasitiivinen kosketusohjaus. Hipaisemalla messinkistä nuppia vibraattorin voimakkuutta voidaan säätää.

Toisena erikoisuutena vibraattorissa on langaton lataus. Tämä tarkoittaa sitä että vibraattorin voi ladata vaikka samalla langattomalla Qi-latausasemalla kuin puhelimenkin.

Aiheesta voit lukea lisää vaikka Storytellista löytyvästä Dildodiileri kirjasta.

Dildediileri Storytel

Kaikki referenssit

 

Kiinnostuitko?
Älä epäröi ottaa yhteyttä!

Ota yhteyttä